CV / Vilja Joensuu

”Löysin kirjonnasta yllättäin ja sattumankaupalla sellaisen kanavan ilmaista itseäni, jota mikään tekniikka ei aiemmin ollut tarjonnut, jota en tiennyt etsineeni. Ehkä taustani ammattinsa hylänneenä ompelijana pehmitti polkua, ehkä ei.

En ole käsityöihminen, en osaa tehdä käsitöitä, eikä suunnitelmissani ole niitä opetellakaan.”

”Kirjominen, keinolla millä hyvänsä, on minulle ensisijaisesti ilmaisua – kieli, jota voi käyttää kun ajatukset pakenevat muotoa. Kirjonnassa minua kiehtoo tekemisen ja teosten materiaalisuus, konkreettisuus. Kaksiulotteinen kuva on aina jonkin läpäisemättömän pinnan takana, tavoittamattomissa, liikaa päässä ja liian vähän iholla.

Kirjoessani tunnen jokaisen piston ja kaikki vanhoihin liinoihin tarttuneet tarhat tai niihin kuluneet reiät, kaiken sen historian mitä kuituihin on kerääntynyt. Keräilen pitsiliinoja, nenäliinoja, helmiä, muovinpalasia ja mitä tahansa kunnes nurkkani pursuilevat ja jotkin näistä osasista alkavat muodostaa päässäni kokonaisuuksia. Lopputulos vastaa hyvin harvoin alkuperäistä visiota, mutta täydellisyyden tavoittelusta luopuminen onkin olennainen osa prosessia. Lanka vie ja minä vikisen.”

”Väärin tekemisen ja sääntöjen purkamisen eetoksessa on jotain hyvin läheistä, se on punkkia, ja punkin varaan on koko elämäni rakentunut. Kämäisyys ei ole itseisarvo, se vaan on.

Kirjon sanoja ja kuvia, jotka kutkuttavat ajatuksiani tavalla tai toisella, jotka avaavat toisin näkemisen tapoja, näyttävät asioita uusissa tai oudoissa valoissa tai jotka kontekstistaan irrotettuna kääntyvät ylösalaisin.

Vanhojen punk-sanojen kirjominen on toisinaan hellyydenosoitus niitä kohtaan, mutta tarpeen vaatiessa myös piikki setääntyneen skenen lihassa.”